Suomen Kovabetonin Nastolan tehdas lopetti maakaasun käytön

Suomen Kovabetoni siirtyi heinäkuun aikana käyttämään kaukolämpöä maakaasun sijaan Lahden Nastolan tehtaalla. Maakaasun korvaamista alettiin suunnittelemaan 2021. Kaukolämmön toimittaa Lahti Energia.

Kovabetoni on muuttanut kesän aikana runkoelementtitehtaansa lämmitysjärjestelmän aiemmasta maakaasusta kaukolämpöön. Yhtiö kertoo lämmitysjärjestelmän muutoksen olevan osa energiaprojektia, jolla se pyrkii kohti vähähiilisempää betonia ja samalla parantamaan kilpailukykyään kustannuspaineen alla. Energiaprojekti on osa isompaa modernisointia, jossa 2019 vuonna ostettua tehdasta nykyaikaistetaan.

”Meillä on ollut pidempään jo suunnitelmia luopua maakaasusta kokonaan, sillä tehtaan prosessit pyörivät hyvin myös muilla energiamuodoilla. Maakaasumarkkinoilla oli epävarmuuksia viime vuonna, jolloin teimme päätöksen luopumisesta. Viimeaikaiset maailman tilanteet ovat erittäin ikäviä, jonka vuoksi päätös tuntuu entistä oikeammalta.” Kertoo yrityksen toimitusjohtaja Marjet Mäkinen

”Käytännön teoilla betonista saadaan yhä vähähiilisempää ja samaan aikaan tämä parantaa meidän kilpailukykyämme, josta hyötyvät asiakkaamme ja sitä kautta myös me. On hankala keksiä asiasta kovinkaan paljoa huonoja puolia”, jatkaa Marjet Mäkinen.

Kovabetoni on keskittänyt Nastolan tehtaalle ontelo-, TT-laattojen sekä pilareiden ja palkkien valmistuksen. Vaativien julkisivuelementtien valmistaminen jatkuu pääasiallisesti Turun tehtaalla.